maanantai 18. lokakuuta 2010

Maanantaisykkimistä

Harva asia on yhtä mielihyväkeskusta kutkuttava kuin alkuviikon ruokaostosten tekeminen maanantaityöpäivän jälkeen viiden ruuhkassa. Paikalliseen K-Supermarkettiin oli tullut muutama muukin tuskastunut ruokahamstraaja. Ruokaostosten tekemistä ei omalla kohdallani helpottanut yhtään alkuviikon täysin blanco menu, työpäivän jälkeiset harvinaisen olemattomat ideat eikä vatsakalvoja poltteleva näläntunne. Mieliteot sen sijaan laukkasivat erittäin villinä ja mielikuvissa pyörivät herkut saivat veden kielelle.. tee nyt tuollaisessa olotilassa järkeviä ostopäätöksiä :)

Nuutti oli tietenkin sopivasti työmatkalla eikä näin ollen ollut järjenäänenä kaupassa vieressäni. Muutaman kerran oli pakko ottaa välipuhelu toiselle, jotta sain itseni johonkin ruotuun ostoksia tehdessäni. Eihän sieltä olisi tarvinnut ostaa kuin soijamaitoa, kahvia ja broileria, mutta kassalla viivakoodipiippausten soidessa ja loppusumman kasvaessa tajusin tehneeni muutaman muunkin ruoka-ainehankinnan.

Kotiinpäin raahautuessa mietin koko ajan miten ihanaa on astua rappukäytävään ja olla melkein jo kotona. Loppumatkasta raejuustopurkit ja mandariini kurkkivat uhkaavasti työlaukusta eikä siinä vaiheessa voinut muuta kuin toivoa ehjää kotiin pääsyä. Rappukäytävään astumisen onni hävisi nopeasti mielestä, kun kasvoille lävähti erittäin voimakas turvotettujen koirannappuloiden tuoksu. No onneksi kotioven jälkeen huokaus oli sitäkin syvempi :) Kauppareissu sai korvata tämän päivän treenin ja keskitymme tänä iltana ruuanlaittoon & nautiskeluun!

Tikut ja dipit

Kasvistikut
kurkkua
tomaattia
porkkanaa
paprikaa
Broileritikut
400 g broileria
marinadi: paprikaa, currypastea, juustokuminaa, suolaa, pippuria, valkopippuria, cayanne, soijaa, 
seesamiöljyä, 2 valkosipulinkynttä (viipaloituna), 1 kananmuna ja sitruunamehua
leivitykseen: pähkinöitä, soijarouhetta, seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä
öljyä uppopaistamiseen
Dipit
2 prk kermaviiliä (á 250g)
200 g raejuustoa
2 kananmunaa
1 pss dippimausteseosta (esim. Taffel Ranch)

Laita broileri suikaleina maustumaan hyvin sekoitettuun marinadiin (mausteita oman maun mukaan). Tee leivitystä varten seos valmiiksi: murskaa haluamiasi pähkinöitä (esim. cashew, hassel), soijarouhetta ja siemeniä morttelissa melko pieneksi murskaksi.

Pilko kasvistikut haluamistasi kasviksista.

Keitä dippiin kuuluvat kananmunat. Laita toiseen kermaviiliin valmis dippimausteseos (voit tehdä mausteseoksen myös itse jos olet superreipas), sekoita hyvin. Toiseen kermaviiliin sekoitetaan 200g raejuustoa sekä keitetyt, pilkotut kananmunat.

Uppopaista marinoidut ja leivitteessä kieritetyt broileritikut kypsiksi (jos et omista uppopaistoon tarkoitettua keitintä, ole todella varovainen).

Kasvis- ja broileritikut kahdella dipillä

Ja jälkiruuaksi tarjoillaan:

Leipäjuustoa ja omenaherkkua

200 g leipäjuustoa (esim. Pirkka 4x50g)
2 kotimaista omenaa
1 rkl voita
1 rkl sokeria
kanelia

Kuori ja viipaloi omenat. Sulata voi kattilassa, lisää sokeri, sekoita hyvin ja anna kuplia hetki. Lisää omenat kattilaan, sekoita hyvin.

Lämmitä leipäjuustot paistinpannulla molemmilta puolilta. Lisää omenaseokseen kanelia oman maun mukaan. Kun omenat ovat hieman pehmenneet ja leipäjuustot lämmenneet on jälkkäri valmis :)


3 kommenttia:

T kirjoitti...

Olevinani jo eilen kommentoin tätä, mutta ilmeisesti kommentti katosi johonkin bittitaivaaseen... Mutta piti sanomani, että on niin herkun näköisiä ruokia, että varmasti piristi muuten harmaata maanantaita. Maistuis varmaan mullekin... :)

My kirjoitti...

Herkkuruoka ja varsinkin jälkkäri piristää aina harmaimmankin päivän :) Tuo jälkiruoka on muuten supernopea tehdä ja on ehkä vielä parempaa kuin rakastamani omenakaurapaistos! Kannattaa ehdottomasti kokeilla :)

-My

T kirjoitti...

Toi omenajutska kuulostaa tosi namilta ja aika helppo tehdäkin, tätä vois ehkä joskus kokeilla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...