Minä pöllytin työviikon tomut kiertelemällä kaupoissa, sillä meidän ihanalla kummipojalla on huomenna 1-vuotissynttärit! Kiertelin lastentavarakaupoissa ja –osastoilla enkä jättänyt yhtään ihanaa pikkuvaatetta tai minilelua tutkimatta. Aika kului todella nopeasti lahjametsästyksessä ja epätietoisuuden tuska nousi samaa tahtia. Loppupeleissä soitto Nukalle, kummipojan äipälle, ja selvitys millaista lahjaa olisi toivomuslistalla. Lyhyt puhelu ja lahjan löytyminen helpottui kummasti. Tuli siinä samalla toki kaikkea muutakin katseltua ja vähän ehkä osteltuakin. Pitihän se tietämättömyyden tuska synttärilahjaa kohtaan kuluttaa johonkin :)
Kaikesta yrittämisestä huolimatta en saanut kulutettua ostoksilla koko iltaa, joten edessä oli kodin viikonloppusiivous ja koska Nuutti on reissussa, piti siivota ihan yksin..huoh. Popitin musiikkia, jotta pölyliina liikkuisi vähän rivakammin ja imurin ääni ei olisi ihan niin rasittava.
Loppuillan vietän villapeittoon kääriytyneenä sohvalla, laitan kynttilät tuomaan tunnelmaa pimenevään syysiltaan, kaivan pakkasesta loput Ben & Jerry’s -jäätelöt ja chick flick’t saavat toimia viihdyttäjinä!
| villapeitto: Pentik Saaga-torkkupeitto leffat: Sinkkuelämää, Tapahtui Vegasissa, Jätä se! ja Paholainen pukeutuu Pradaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti