torstai 7. lokakuuta 2010

Galna Dagar

Linkkasi eilen sissinä kotimatkalla keskustan Stockalle. Puristin Hullujen Päivien kuvastoa tiukasti kädessä ja mielessäni oli jos jotakin katseltavaa & ostettavaa. Astuin tavarataloon mielessäni yksi asia: keep your eyes on the prize. Ilmeisesti joku muukin oli tullut samalla mentaliteetilla ostoksille ja välillä oli ihan pakko jäädä hetkeksi tuijottamaan ihmisten melkein urheilusuoritukseksi kutsuttavaa kyynärpäätaktiikkaa.

Luikin ihmisvilinässä varoen kipeän jalan joutumista tallojien alle ja etsin käsiini muutamat tuotteet, jotka olin päättänyt ostaa. Yhtä nopeasti kuin olin päässyt kauppa-apajille, myös poistuin sieltä. Koska pääsin Nuutin lapasta viimeistellessä neulomisen tuntumaan kiinni, päätin vielä poiketa kotimatkalla Novitan Lankadeli liikkeessä. Olin hurmoksessa ihanan rauhallisesta liikkeestä, jossa neulontapuikot kilisivät kuin taustahäly mummolamielikuvassa.

Ostin muutaman uuden lankakerän ja parit uudet pyöröpuikot. Päätin jo kaupassa, että ostokset eivät jää pariksi vuodeksi koristamaan lankalaatikkoa vaan otan ne heti käyttöön ja teen niistä jotain. Nappasin kotona käteeni Novitan Huopanen–langan ja aloitin silmukoiden luomisen. Tästä valmistunee pipo Nuutille!

Langat: Novita Huopanen, Tempo, Isoveli ja 7 veljestä

Sain neuloksen eilen hyvään alkuun ennen kuin Nuutti palasi kotiin Saksasta :) Oli kiva saada oma siippa kotiin ettei tarvitse olla enää yksin kotona!

Tänään jatkan pipon valmistusta vaikka eilisen jäljiltä sormenpäät ja sorminivelet ovatkin pikkusen herkillä. Tarpeeksi pitkän tauon jälkeen aloitus tuottaa aina pientä tuskaa, olipa kyseessä mikä laji tahansa. Jalkaa pidän edelleen lääkärin suosituksesta urheilulevossa, vaikka tekisikin mieli jo mennä treenaamaan tai edes kunnolla ulkoilemaan.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...