maanantai 13. syyskuuta 2010

Shoppailua ja täytettyjä paprikoita

Työviikko avattu ja maanantaityöpäivä takana. Tämän päivän urheilun hoidin heti työpäivän jälkeen virkistävällä ja varsin monipuolisella shoppailukierroksella. Askelmittari, jota en omista, olisi varmasti raksuttanut yllätyssuuret lukemat parin tunnin kaupunkikierroksen aikana.

Ostoslistalla oli kaikkea mahdollista, mutta kuten arvata saattaa, mitään järkevää tai listalla olevaa ei juuri löytynyt. Treenivaatteita olisi pitänyt löytää, mutta mikään ei tuntunut omalta ja millään vääränvärisellä nakinkuorella en lähde urheilemaan. Sen sijaan löysin kaikkea mitä emme tarvitse. Aika kului huomaamatta ja jouduin lopulta juoksemaan muovikassilaumani kanssa ruokakaupalle, jossa Nuutti oli jo odottamassa.

Saimme jotenkin raahattua kotiin kaikki minun ostamat tavarat, alkuviikon ruokaostokset ja Nuutin treenikamat.. toinen kävi jälleen aamulla pelaamassa reippaana squashia kaverinsa kanssa. Kotiin päästyämme Nuutti aloitti ruuan valmistuksen ja itse otin apukokin paikan.

Tänään tarjolla täytetyt paprikat:

4 paprikaa
300 g jauhelihaa
100-150 g kikherneitä
1 kananmuna
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 laakerinlehteä
1 prk tomaattipyreetä
1 tl currypastea
1 rkl paprikajauhetta
juustokuminaa
suolaa
pippuria
cayannea
valkopippuria
cashewpähkinöitä
150 g juustoraastetta
ranskankermaa

Laita uuni päälle 175°C. Perkaa paprikat, puolita ne ’veneiksi’ ja laita uunivuokaan. Uunivuoan paprikoineen voi laittaa lämpenevään uuniin, jotta paprikat hieman pehmenevät.

Laita kananmuna kiehumaan (n. 8 min). Viipaloi sipuli & valkosipuli ja kuullota ne pannulla. Lisää kuullotukseen laakerinlehdet ja hetken kuluttua jauheliha; ruskista sopivan tummaksi. Lisää kikherneet, tomaattipyree, currypaste, keitetty kananmuna pilkottuna ja mausteita oman maun mukaan. Laita mukaan cashewpähkinät ja pidä vielä hetki paistinpannulla pienellä lämmöllä.

Ota paprikat uunista ja lisää valmis jauhelihatäyte paprikanpuolikkaisiin ja kuorruta juustoraasteella. Laita uuniin ja anna olla kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä pintaan.

Tarjoile täytettyjen paprikoiden kanssa esim. ranskankermaa ja raejuustoa :)



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...