Töiden jälkeen salille raahautuminen on useimmiten erittäin raskasta ja kaikki mahdollinen sotii tätä aamulla vielä hyvältä idealta tuntunutta ajatusta vastaan. Olen yrittänyt helpottaa tätä sillä, että otan treenikamat töihin mukaan. Siinä vaiheessa, kun näitä on kantanut mukanaan edestakaisin, on jopa suotavaa mennä urheilemaan.
Tänään kuitenkin sattui juuri se mitä ei saisi tapahtua, treenikassi jäi aamun kiirelähdössä tärkeämpiä tavaroita kerätessä eteiseen. Huomasin urheiluvarusteiden puutostilan vasta kiitäessäni alas metron portaita. Turha niitä oli enää siinä vaiheessa enempää muistella.
Ymmärrettävästi tänään salille pääseminen oli siis todellinen tahtojen taistelu ja tuli kotona jopa hieman siivottua, että sain tekosyyn venyttää lähtöä pikkusen myöhemmäksi. Loppujen lopuksi salille siis ja ihan ok treenihän se oli. Lähtö vaan on aina niin raskas, vaikka kuinka yrittäisi motivoida itseään sillä paljon kehutulla urheilun jälkeisellä hyvän olon tunteella.
Treenin ja suihkun jälkeen on ehdottomasti ansainnut torstai-illallisen tuttavaperheen luona :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti