Tänään oli Syrran kisapäivä ja minä jännitin tapahtumaa heti aamusta alkaen. Jotta aamun tunnit kuluisivat nopeammin, päätin mennä viettämään aikaa kuntosalille. Jopoilin salille ja kulutin vajaan tunnin verran aikaa erinäisten painojen nosteluun. Ajatukset eivät todellakaan olleet mukana salilla, vaan ne vaelsivat jo etukäteen tennispeleihin.
Sain salitreenin suoritettua juuri sopivasti vain hieman ennen Syrran ottelun alkua. Pelin aikana jännitin varmasti paljon enemmän kuin kumpikaan ottelija kentällä. Liikuin hermostuneesti ympäriinsä, jauhoin purukumia leukanivelet naksuen ja välillä katsoin peliä rakennusta kannattelevien tolppien luoman suojan takaa. Taputin jännittyneenä käsiäni jokaisen onnistuneen pallon jälkeen ja epäonnen kohdalla manasin hiljaa itsekseni.
Olen aivan liian voitontahtoinen ja häviämiseen huonosti suhtautuva pelaaja osallistuakseni itse vähänkään vakavammin otettaviin otteluihin. Tosin ei tuo kilpailuhenkisyys helpota oloa katsomonkaan puolella, kun aina saa ravata jännittyneesti ympäriinsä ja katsomosta käsin voi vain toivoa parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti