maanantai 29. marraskuuta 2010

Deadlinet

Sekä duunissa että vapaa-ajalla monet projektit siirtyivät loppusuoralle ja kalkkiviivat ovat jo uhkaavan lähellä. Tuntuu, että pitäisi saada huomattava määrä tunteja lisää vuorokauteen, että ehtisi saada kaiken ajoissa valmiiksi ja niin, että on itse enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.

Monet projektit ovat onneksi hyvässä tilanteessa, mutta erityisesti tällä viikolla kirjoitettava kolumni aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia ja turhaa kynsien pureskelua. Tekstin tuottamisessa ei itsessään ole ongelma, mutta sen saaminen omat kriteerit ylittävään julkaisukuntoon voi viedä monen monta kirjoituskertaa. Aina löytyy parempi tapa ilmaista jokin asia tai kirjoitusasua voi vielä viilata =)


Onneksi kaikista tekemättömistä töistä pääsee hoitamalla ne kuntoon. Tämä ilta onkin omistettu tietokoneen ääressä istumiseen ja huomenna pääsee jälleen treenaamaan =) Ihana yllätys ja päivän pelastus oli porukoiden lähettämä Veikkauksen joulukalenteri, joka odotti kotiovella töiden jälkeen! Ihan pian pääsee raaputtamaan ensimmäisen luukun auki ja sitten yritetäänkin pitää kolikot kaukana, jotta joka aamulle riittää raaputettavaa ;)




Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...