lauantai 18. joulukuuta 2010

Hyvän fiiliksen tennis

Odotin koko perjantaipäivän illan tennisvuoroa ja pelkkä tieto pääsystä tenniskentälle piti olon energisenä ja hyväntuulisena =) Tuo taitaa olla paras mahdollinen urheilun epäsuora vaikutus. Olo on ollut kokonaisuudessaan huomattavasti parempi, kun olen päässyt takaisin terveiden kirjoihin ja treenaaminen on tullut mukaan viikoittaisiin kalenterimerkintöihin.

Tennis meni aika kivasti; ei nyt mitään mieltä räjäyttäviä onnistumisenhetkiä, mutta yllättävän hyvä  urheilusuoritus. Muutama viikolla kiukulla vedetty kuntosalitreeni kostautui lihasjäykkyytenä ja tennis sai ihan uusia ulottuvuuksia, kun yritin säästellä liikeradoissa ja askelmäärissä. Oi sitä liikkeiden sulavuutta kun kurkottelin mahdollisimman kaukaa palloihin ;) Ilmeisesti jotain tuli kentällä kuitenkin tehtyä oikein, sillä kyllä sprinttaillessa hien sai pintaan ja sykkeet nakuttamaan tiuhaan tahtiin.

Tenniksestä kotiin palattuani huomasin, että postinkantaja oli tiputtanut postilaatikkoon ihanimman joulukortin aikoihin! Kyllä tuollaisen kotona askarrellun kortin vieressä tusinatavara kalpenee =)


Tämän vuoden viimeiset pikkujoulut alkavat muutaman tunnin kuluttua, joten pitänee aloittaa juhlaan valmistautuminen =)


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...