keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Technical difficulties
Onneksi eilen oli vuorossa tennisvalmennus, sillä edellisillä tenniskerroilla vallan ottaneet tekniikkavirheet ovat alkaneet ottaa päähän ihan tosissaan! Tuntuu, että se vähäinenkin osaaminen on hävinnyt ja tilalle on ei-toivotussa vaihtokaupassa annettu epämääräisiä suorituksia sekä äärimmäisen huonoja lyöntejä.
Ei noihin lyönteihin ilmeisesti mitään kummempaa uutta virhettä ole soluttautunut, mutta jo olemassa olleet häiriöt ovat kärjistyneet ja aiheuttavat nyt suurempia ongelmia kuin aikaisemmin. Epäonnistuneissa lyönneissä perusvirhe on yksinkertaisesti aivan väärä lyöntiasento. Rystylyöntiä hiottiinkin eilen toden teolla ja valmentaja korjasi virheitä minkä ehti =)
Parannusten ja neuvojen jälkeen lyönti kulki jo pikkusen paremmin, mutta kyllä tähänkin tuntiin mahtui niin paljon turhauttavia virheitä, että pinna alkoi jossain vaiheessa vähän kiristyä.. Tuollaisessa mielentilassa hajonnutta ja hävinnyttä tekniikkaa ei voi korjata muulla kuin voimalla ;) Siinä saa samanaikaisesti kivasti paukutettua ärsytyksen karvapalloihin. Parasta tietysti oli, kun lopputunnista sain pari rystylyöntiä onnistumaan ja samalla niihin oli ladattu kaikki voima mitä kropasta lähti. Hitsi kun joskus saisin tuon tapaisen lyönnin peruslyönniksi! Nyt nuo onnenkantamoiset ovat kovin harvinaista herkkua =)
Juteltiin siinä tunnin aikana hieman tämän kevään valmennuksen sisällöstä ja jos jotain kevätflunssaa tai muuta on tulossa, niin tilaan tällaiset suoraan maaliskuulle, jolloin on vuorossa syöttöpainotteinen kuukausi.. pelkkä ajatus neljän peräkkäisen valmennustunnin uhraamisesta syöttöharjoituksille aiheuttaa puistatuksia!
Tänään piti pitää reipas välipäivä treenauksesta ja siivota koti, mutta kylpyhuoneen kuuraamisen jälkeen olin niin tyytyväinen päivän saldoon, että jäinkin loppuillaksi sohvalle köllöttelemään =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti